keskiviikko 24. tammikuuta 2018

Isa Kalrsson

Isa Karlsson kävi koulussamme, ja kertoi meille vuorovaikutuksista, tavoitteista ja kuinka niitä voi saavuttaa. Tarkoitus oli miettiä, mikä on minun unelmani 5 vuoden päästä. Toivon, että 5 vuoden päästä minulla olisi menestyvä ura sekä oma asunto. Seuraavaksi luette muutamia ohjeita, mitä Kralsson jakoi kanssamme.

Asenne omaa työtä ja muita kohtaan on erittäin tärkeä, koska oma asenteesi tarttuu muihin erittäin helposti. Negatiivinen asenne tarttuu helpommin muihin kuin positiivinen. Mutta asenne riippuu ihan sinusta itsestäsi, joten kannattaa keskittyä kovin myös pieniinkin onnistumisiin. Uskottavuutta saat hyvillä käytöstavoilla, muiden kunnioittamisella, olemalla valmis tekemään muutoksia sekä hyväntuulisuudella. Mutta jos käytöksesi on tylyä, asiatonta, rasistinen tai poissaoleva, niin uskottavuutesi vähenee huomattavasti, eikä varmasti kukaan halua tehdä töitä kanssasi. Tärkeää on myös miettiä millaisen kuvan annat itsestäsi sosiaalisessa mediassa, koska jos kirjoitat esim. rasistisia asioita tai jaat itsestäsi epäsopivia kuvia nettiin ja esimerkiksi tuleva työnantajasi näkee kyseiset kuvat tai tekstit, niin voit olla varma ettet tule saamaan hakemaasi työtä. Jotta voit saavuttaa asioita ja uusia taitoja, tarvitset aina muiden kritiikkiä sekä apua. Täytyy oppia ottamaan monenlaista kritiikkiä vastaan kunnioittavasti. Älä aina usko mitä itse ajattelet, koska kritiikki mitä annat itsellesi on yleensä pahinta.

1. Tarkenna kritiikin kohde 2. Anna aikalisä itsellesi 3. Pyydä asiaan tarkennusta 4. Määritä tavoitteet ja päätä reaktiosi 5. Tarjoa tai pyydä ratkaisua 6. Sitoudu sovittuun ratkaisuun

On helpompi hyväksyä toivomuksia kuin ehdotuksia. On helpompi ottaa vastaan neuvoja, kuin kritiikkiä. On helpompi hyväksyä ehdotuksia kuin neuvoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kuinka teet planssin?

Olen tehnyt opintojeni aikana muutamia plansseja, ja nyt kerron miten helppo niitä onkaan tehdä. Vaihe 1. Mietin, mistä haluaisit teh...